Heipähei! Tässä on taas vierähtänyt tovi, mutta eipä minulla ole ollut mitään kummoista kerrottavaakaan..
Tosin sen verran on sattunut, että en halunnut koulussa käydä kylpylähoitoja ja minun piti saada ne hyväksiluetuiksi MUTTA meidän ihana opomme olikin sössinyt minun kurssit ja sanoi vaan tyynesti, että täältä puuttuisi neljä kurssia...
Olisi tehnyt mieli vedellä pitkin korvia.. Paistinpannulla..
Mutta ei hätää, pitäisi vain jaksaa ahkeroida kotona niin saa kurssit tehtyä. Valitettavasti ne on tylsiä kirjallisia tehtäviä :c
Mutta sitten itse asiaan, josta meinasin tänään hieman valittaa, sorge :)
En ole oikein saanut selvyyttä siihen, missä sen Lockwoodin kanssa oikein mennään. Enkä oikein viitsi olla koko aikaa kyselemässäkään, sillä en halua ärsyttää häntä ja tuntuu ettei hän oikein välitä "liimautuvista" tytöistä.
Miksi sitä pitää katsoa liikaa romanttisia komedioita? Tai mitä vaan missä elämä tuntuu olevan ihanaa, vaikka tulisikin vastoinkäymisiä. Tuntuu jotenkin, että romantiikka on kokonaan kuollut No jos ei ihan kuollut niin se on erittäin uhanalainen laji ja pitäisi rauhoittaa.
Kaikki tuntuu nykyään olevan lähes kokonaan yhtä one-night-stand-meininkiä.
Haluan, että poika näyttää minulle, että hän välittää. Että ei halua menettää. Että haluaa. Taistelisi minusta. Tai jotain sellaista kumminkin.
Että uskaltaa näyttää tunteet kaveriporukassakin. Edes jokin pieni ele. Kädestä pitäminen on liian aliarvostettua. Ja pelkkä pusuttelu. Makoilla vain toisen kainalossa.
Nyt on alkanut tuntua siltä, että olisin yksin. Haluaisin niin kovin vain olla jonkun kainalossa ja kuunnella jonkun sydämen sykettä. Tai en, en_jonkun_, vaan hänen. En halua, että hän lipsuu luotani pois.. Vaikkei hän varsinaisesti ole luonani edes ollutkaan.
En tiedä mitä tekisin. En osaa tehdä mitään edistääkseni asioita. En vain malttaisi niiden mennä pelkästään omalla painollaankaan.
En kylläkään tiedä, uskonko mihinkään tosi rakkauteen. En vain jotenkin pysty uskomaan siihen, nykyisin avioero on niin yleinen. Haluaisin ehkä joskus naimisiin, mutta toisaalta en koska ero tulisi kumminkin. Tiedän, tosi pessimististä, mutta niin se vain taitaa olla. Naimisiin mennään herkästi ja erotaan yhtä herkästi.
Kotona se on alkanut myöskin näkyä, porukat ovat olleet kimpassa minun ikäisestä asti, mutta nyt tuntuu kuin kaikki tämä olisi vain, niin kuin, ylläpitoa. Ei enää suurta rakkautta toista kohtaan. Vaan kun kerta ollaan naimisissa ja ollaan mukuloita pyöräytetty, niin pyöritetään nyt tätä arkea sitten parina.
On vain jotenkin vaikea kuunnella, kun toinen ei ole tyytyväinen puolisoonsa. Jos alkaa ajatella noin, olisi syytä ehkä sitten erota.. En tosin ikinä ajatellut, että minusta tulisi avioerolapsi, mutta kaikki on mahdollista.
Alkaa kyllä tuntua jo siltä, että kohta voisi muuttaa omilleen. Ei vielä. Mutta kohta.
Huomenna minulla on kampaaja! Koululla tosin eli opiskelija tekee mutta toivottavasti hiukset pysyy kuitenkin päässä ja tulee toivottu lopputulos :D
Toivottavasti tästä viikosta tulisi parempi kuin edellisestä, tiistaina ajattelin lähteä ensimmäistä kertaa opiskelijailtaan, ja jos sitä viikonlopuksi saisi mukavaa tekemistä...
Kunhan sinne asti ensin ehditään..
~ Liinukka
